Kerronpa lyhyesti kokemukseni posterien tekemisestä. Kävin Tartossa Nodalida 2007:ssä esittelemässä posterini, jonka olin tehnyt mahdollisimman helposti kopioimalla Powerpoint-tulosteista aina kaksi sivua yhdelle A3:lle. 16 ppt:stä syntyi kahdeksan A3-liuskaa, jotka mahtuivat kuta kuinkin posterille varattuun tilaan seinälle. Tulos ei ollut hirvittävän kaunis, mutta vältti.

Tuon kokemuksen perusteella ryhdyin sitten etsimään jotain muuta tapaa tehdä posteri paremmin. Hain verkosta ensin jonkin ilmaisen ohjelman, mutta kun sen käyttö ei avautunut viidessä minuutissa, siirsin sen syrjään ja tutkin mitä MS Office –paketti tarjoaa. Paketissa näyttää olevan ohjelma nimeltä MS Publisher, joka vaikutti soveliaalta. Hetken tutkimisen jälkeen käsitys vahvistui, ja aloin katsella, miten Publisherilla saa julisteen aikaan.

Lyhyen selvittelyn jälkeen ilmeni, että Publisher nielaisee mukisematta Powerpointin kalvot sisäänsä. Kun niitä asettelee aikansa alakkain ja vierekkäin, syntyy mukiinmenevä juliste. Asettelu on helppoa ja lopputulos on ainakin vaivaan nähden kohtuullinen. Julisteen korjailu on myös helppoa, kun se muodostuu osista: jos jotain kalvoa täytyy muuttaa, tekee muutoksen Powerpointissa ja siirtää muutetun kalvon sitten Publisheriin vanhan tilalle.

Etuna Publisherin käytössä on sekin, että kun materiaalin tekee Powerpointilla, jää käteen myös esitys, jonka voi esittää suullisesti tarpeen mukaan.

Havahduin monografiaväitöskirjaani kirjoitellessa siihen, että pitää jossain vaiheessa muokata koko roska Tampereen yliopiston kirjaston julkaisukeskuksen ohjeiden mukaiseksi. Tosin tuo heidän jakelemansa pohja on hieman keskentekoinen. Muun muassa alku- ja loppusivujen otsikot olisi ollut hyvä määrittää valmiiksi.

Koitan piakkoin laatia omia väitöskirja- ja posterpohjia jaettavaksi. Laitan ne joko laitoksen Moodleen tai omille sivuilleni tai molempiin. Tämä blogi ei muistaakseni salli kuin kuvien ja pdf-tiedostojen latauksen palvelimelle, joten täytyy laittaa ne muualle.

Jatkanpa vielä hetken aikaa julkaisuluvista. Olen tähän mennessä saanut julkaisuluvat kolmeen neljästä väitöskirjan artikkelista. Neljättä varten lupia ei ole toistaiseksi voinut pyytääkään, koska artikkelia ei ole toistaiseksi vielä hyväksytty lehteen.

Saamani luvat vaihtelevat laidasta laitaan. Selkein ja avoimin lupapolitiikka kustantajista oli Sagella (Journal of Information Science), joka antoi luvan julkaista artikkelin sekä elektronisesti että paperiversiossa sellaisenaan lehden pdf:nä, kunhan soveliaat ”permission by …” –lauseet lisätään. Näin tämän pitäisikin mennä.

Toiset kustantajat (Springer ja Emerald) eivät ole yhtä anteliaita. Springeriltä heltisi lupa julkaista väitöskirjan paperiversiossa kustantajan tekemä pdf, mutta sitä ei sovi käyttää elektronisessa versiossa, vaan on tuotettava se itse alkuperäiskäsikirjoituksesta. Kaikeksi onneksi juuri tämä artikkeli on kokousjulkaisu, jota ei ole painoa varten myöhemmin editoitu, joten alun perin kokoukseen laitettu oma pdf käy suoraan tarkoitukseen.

Emerald osoittautui vaikeimmaksi tapaukseksi kaikista: ensin ei tullut kuin lupa tuottaa omasta alkuperäiskäsikirjoituksesta versio väitöskirjaan. Kun tämän kanssa veivaaminen ei oikein minua kiinnostanut – lehtiversiossa oli kuitenkin aika lailla editointia - jatkoin kyselyä. Lopulta tuli lupa julkaista painetussa väitöskirjan versiossa joko valokopio artikkelin paperiversiosta tai jopa pdf-versio, jos sellainen sattuisi olemaan käytössä. No, sattui olemaan, joten sekin asia tuli kuntoon vain miedolla jankuttamisella.

Lopputulokseksi lupakierroksesta jää kuitenkin se, että väitöskirjan elektronisessa versiossa tulee julkaistuksi vain johdanto-osa, johon ei onneksi tarvitse lupia kysellä (paitsi muutaman onnettoman kuvan osalta). Painettuun versioon artikkelit ovat ainakin näillä näkymin tulossa mielekkäissä muodoissa.

Jos omasta lupakierroksestani voi jotain oppia ottaa, kannattaa ainakin muistaa tämä: jos kustantaja vaikuttaa alkuun kovin nihkeältä lupien myöntämisessä, ei ole syytä tyytyä ensimmäiseen vastaukseen, vaan kysellä lisää. Järjellinen julkaisulupa voi olla vain parin sähköpostikierroksen päässä. Aikaa voi mennä viikkoja, mutta odottelussa on aina vähemmän työtä kuin ryhtyä kokoamaan jotain artikkelia Wordissa uusiksi, että saisi siitä painettavan version.

Kevät etenee reippaasti, seuraavaksi uhkaakin jo juhannus, niin kuin aina tässä vaiheessa kevättä. Tarton Nodalidaan on lähtö tällä viikolla, ja posteri on kasassa. Toivon mukaan A3:ia ei ole liikaa, sanottavan karsiminen on aina vaikeaa. No, jos tila tekee tiukkaa, voin aina vaihdella muutamaa lappua keskenään.

Väitöskirja lähti esitarkastukseen tiedekunnan kautta muodollisesti huhtikuun lopulla ja on toivon mukaan nyt jo tarkastajien käsissä ja luvussa. Viimeisestä artikkelista ei ole edelleenkään tullut julkaisulupaa, mutta toivotaan että lehdessä herätään vielä ennen kesälomia käsittelemään asia. Jos mitään ei ala kuulua, pitänee yrittää kolistella lehden suuntaan.

Väitöskirjan tekijä joutuu loppuvaiheessa(kin) olemaan hattu kourassa monta kertaa ennen kuin pääsee pälkähästä. Ennen väitöskirjan julkaisemista nippuväitöskirjan artikkeleille on hankittava kustantajilta lupa tulla julkaistuksi väitöskirjassa. Parasta olisi saada tietysti mahdollisimman laajat oikeudet julkaista artikkelit sekä paperiversiossa että elektronisesti, mutta näyttää siltä, että kaikilta kustantajilta ei helposti heru lupaa julkaista ainakaan artikkelin PDF-versiota sellaisenaan uudestaan. Tilanne on tietysti melko koominen: olet itse ollut sisällöntuottaja kustantajalle, joka on saanut sisällön ilmaiseksi, ja nyt kustantaja pääsee pompottamaan sinua sitten oman mielensä ja tapansa mukaan. Tulikohan myytyä esikoisoikeus hernerokasta?

Artikkelien julkaisulupia kysellessäni havahduin siihenkin, että olin käyttänyt väitöskirjan johdannossa joitain kuvia suoraan eräästä lähdeteoksesta. Piti laittaa niistäkin kuvista matkaan julkaisulupapyyntö.

Tässä postissa kerron siitä miten tulin valinneeksi osallistujat tutkimukseeni:

Tutkimukseni lähtökohtana oli värvätä osallistujat yliopisto-, korkeakoulu- tai tutkimusorganisaatioiden ulkopuolelta, koska yrityksissä ja julkishallinnon laitoksissa työskentelevien tiedonhankintaa on tutkittu selvästi vähemmän kuin edellä mainittuja aloja (Donald Case: Looking for Information). Päädyin henkilökohtaisesta kiinnostuksestani tutkimaan Tampereen kaupungin kaavoitusyksikköä sekä kuntatekniikka- ja liikennesuunnitteluyksikköä. (more…)

Perjantaina tuli tutkimuspaprun hyväksyntä CoLISiin, sekä iso nippu terävöittämisehdotuksia. Nyt kun vielä saisi päätettyä mitä niistä noudattaa. Kaikkeen pyydettyyn en voi tilan ollessa rajallinen vastata.

Aineistoa toki olisi, mutta kuinka paljon väikkäriä varten kerätyistä matskuista haluaa ottaa jo nyt esiin on ihan toinen juttu. Erityinen ongelma on siinä, että jos alan siteeraamaan haastatteluja, siis parhaita perusteita väitteilleni, menee iso osa tekstiä niiden kontekstin ja taustan selittämiseen. Kahden viikon päästä laitoksella esiteltävään versioon sopivat haastatteludatat toki menevät, mutta siinä on kyse väikkärin luvusta joka on aivan eri juttu, koska taustatiedot ovat toisaalla samassa kirjassa.

Vinkit tasapainoilusta parhaan ja sopivimman perustelun välillä erittäin tervetulleita. Olen tähän saakka tehnyt vain papereita jotka joko käyttävät paljon haastatteludataa tai eivät lainkaan, ja hybridin tekeminen tuntuu kovin oudolta.

Laitos pysyy jotakuinkin ajan tasalla haastatteluvälineiden suhteen. Käyttöömme on nimittäin hiljattain saatu kaksi diginauhuria, joista toiseen saa myös jalkapolkimen (purkulaite). Pienempi toimii lähinnä sanelulaitteena ja on tarkoitettu kokouskäyttöön, mutta on ehkä lainattavissa myös haastattelunauhuriksi. Molemmista pitäisi myös pystyä siirtämään data suoraan jossain yleisessä formaatissa tietokoneelle.

Mutta älkää unohtako, että laitoksella on myös hyviä toimivia minidisc-nauhureita ja kaksi kappaletta niihin sopivia jalkapolkimia litterointia helpottamaan. Eikä C-nauhuritkaan ole täysin aikansa eläneitä.

Mikrofonien kanssa on kuulemma ollut ongelmia, sillä ilmeisesti ne toimivat kunnolla vain C-kasettinauhureiden ja minidisc-nauhureiden kanssa. Laitoksen mikrofonien pitäisi kyllä olla hyvälaatuisia, mutta ilmeisesti niiden tehot eivät kuitenkaan riitä esimerkiksi kannettavaan tietokoneeseen kiinnitettynä. Kertokaa omia kommenttejanne, jotta saataisiin hieman kartoitetuksi tilannetta. 

Haastattelut ovat kestäneet pian kaksi viikkoa. Erehdyimme ostamaan Logitechin pöytämikrofonit, mutta ne osoittautuivat niin suuntaaviksi, että niihin on pakko puhua epämiellyttävän läheltä. Onneksi kannettavan tietokoneeni mikrofoni on osoittautunut riittävän laadukkaaksi tarkoituksiimme. Tätä samaa ei voi sanoa haastattelukysymyksistäni, joilla en ole saanut niin yhdenmukaisia vastauksia, jotta haastattelua voisi pitää niin strukturoituna kuin alunperin suunnittelin. Saatu data on ollut kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja se on tukenut aiempia käsityksiä informaatiokäyttäymisestä oppimistehtävien yhteydessä. On ollut kuitenkin hyvin vaikea saada (historianopettaja)opiskelijoista irti yksityiskohtaista, konkreettista aineistoa koskien sitä, kuinka he käyttävät tietoa opetussuunnitelmia tai ainedidaktisia esseitä tehdessään. Tiedon käyttö on selvästi intuitiivinen prosessi, jota ei ole reflektoitu syyslukukaudesta alkaneen kurssin aikana. Tämä pilottitutkimus antanee kuitenkin hyvät mahdollisuudet parempien kysymyksien muotoilua varten.

Nyt kun hyväksyntä tohtorityöpajaan tuli, uskaltauduin lopultakin ilmoittautumaan CoLISiin. Odotukset ohjauksen osalta ovat korkealla, koska paikalla on useita keskeisten LIS-lähteitteni kirjoittajia. Toivon saavani domain-luvussa olevat mahdolliset aukot ainakin tukituiksi. (Saa nähdä kuinka käy.)

Viime viikolla löytyi lopultakin myös kunnollisia akateemisia lähteitä joiden avulla saan rajattua kenttäni. Selkokielellä siis akateemiset perusteet siitä miksi larppien rinnakkaisilmiöt sisältävät vain osan tutkimukseni kohteena olevista informaatio-ominaisuuksista. Nyt löytyneillä hoituvat psykodraama, bibliodraama (jolla on hämmästyttävän paljon yhteistä LIS-perspektiivistä katsoen) ja seksuaaliset roolileikit. Historian elävöittämisen molemmista päämuodoista pitäisi saada vielä pari hyvää akateemista kirjaa, niin olisi taustaluvun kaikkia osia varten ainakin minimimäärä teoksia kasassa ja saisi siitä raakaversion tehtyä kesän aikana.

Lisäksi posti toi eilen oman kappaleen pelitutkimuksen raamattua Rules of Play (MIT Press, 2004), joten enää ei tarvitse käyttää työnantajan kappaletta. Paljon siteerattavaa mm. peleistä yleensä informaatioympäristöinä, sekä myös kiisteltävää, mm. aivan liian suppean "informaation" käsitteen osalta. Äärimmäisen käyttökelpoinen opus, siis.

Löysin toisen tagipilvi-sovelluksen. Se (valitettavasti) vaatii ohjelman suorittamista omalla koneella, joten tagipilven joutuu päivittämään määräajoin "manuaalisesti". Tämä sovellus kuitenkin tekee toivotusti tagipilven vain ja ainoastaan Wordpress-asiasanoista. Sovellus ei (toistaiseksi) tue UTF-8:aa, joten skandimerkistö heittää häränpyllyä.

Mitä taasen tulee mahdollisuuteen joskus saada "Wordpress multi-user plugin" Blogsome.com palvelimelle, niin epäilenpä sen vievän todella pitkään. Minulle nimittäin selvisi vihdoin, että Worpress liitännäiset eivät käy sellaisinaan, vaan ne pitää muuntaa Wordpress monikäyttäjä palvelimille soveltuviksi. Muutama immeinen näyttäisi kehittelevän jotain tämän suuntaista, mutta heitä taitaa kiinnostaa enempi niin sanotun "globaalin" tagipilviliitännäisen kehittäminen. Tämä muodostaa tagipilven koko palvelimen kaikkien blogien avainsanoista, ei yksittäisen blogin avainsanoista.