· Aineistonkeruu2 · In English1 · Link1 · Meta10 · Suomeksi28 · Tutkimustyö8 · Uncategorized1 · Väitöstä kohti9 · Versionhallinta6 · Web 2.01

Julkaisupohjia

Havahduin monografiaväitöskirjaani kirjoitellessa siihen, että pitää jossain vaiheessa muokata koko roska Tampereen yliopiston kirjaston julkaisukeskuksen ohjeiden mukaiseksi. Tosin tuo heidän jakelemansa pohja on hieman keskentekoinen. Muun muassa alku- ja loppusivujen otsikot olisi ollut hyvä määrittää valmiiksi.

Koitan piakkoin laatia omia väitöskirja- ja posterpohjia jaettavaksi. Laitan ne joko laitoksen Moodleen tai omille sivuilleni tai molempiin. Tämä blogi ei muistaakseni salli kuin kuvien ja pdf-tiedostojen latauksen palvelimelle, joten täytyy laittaa ne muualle.

Kohteen valinta

Tässä postissa kerron siitä miten tulin valinneeksi osallistujat tutkimukseeni:

Tutkimukseni lähtökohtana oli värvätä osallistujat yliopisto-, korkeakoulu- tai tutkimusorganisaatioiden ulkopuolelta, koska yrityksissä ja julkishallinnon laitoksissa työskentelevien tiedonhankintaa on tutkittu selvästi vähemmän kuin edellä mainittuja aloja (Donald Case: Looking for Information). Päädyin henkilökohtaisesta kiinnostuksestani tutkimaan Tampereen kaupungin kaavoitusyksikköä sekä kuntatekniikka- ja liikennesuunnitteluyksikköä. (more…)

Tutkimuskysymykset

Tuli tässä toisen väitöskirjaohjaajani kanssa keskusteltua, että työni vaiheita voisi ikuistaa tällä(kin) foorumilla kaikkien kiinnostuneiden nähtäväksi. Tokihan näitä vastaavia voi lueskella sitten väitöskirjastani, mutta ajatuksenani on, että näin pilkottuna väitöskirjatyön vaiheet saattavat tulla helpommin luetuksi ja herättävät enemmän ajatuksia siitä mitä minun jälkeeni samaa polkua tallaavien kannattaisi ehkä ottaa huomioon. (more…)

Nauhureita käytössä

HaastattelunauhuriLaitos pysyy jotakuinkin ajan tasalla haastatteluvälineiden suhteen. Käyttöömme on nimittäin hiljattain saatu kaksi diginauhuria, joista toiseen saa myös jalkapolkimen (purkulaite). Pienempi toimii lähinnä sanelulaitteena ja on tarkoitettu kokouskäyttöön, mutta on ehkä lainattavissa myös haastattelunauhuriksi. Molemmista pitäisi myös pystyä siirtämään data suoraan jossain yleisessä formaatissa tietokoneelle.

Mutta älkää unohtako, että laitoksella on myös hyviä toimivia minidisc-nauhureita ja kaksi kappaletta niihin sopivia jalkapolkimia litterointia helpottamaan. Eikä C-nauhuritkaan ole täysin aikansa eläneitä.

Mikrofonien kanssa on kuulemma ollut ongelmia, sillä ilmeisesti ne toimivat kunnolla vain C-kasettinauhureiden ja minidisc-nauhureiden kanssa. Laitoksen mikrofonien pitäisi kyllä olla hyvälaatuisia, mutta ilmeisesti niiden tehot eivät kuitenkaan riitä esimerkiksi kannettavaan tietokoneeseen kiinnitettynä. Kertokaa omia kommenttejanne, jotta saataisiin hieman kartoitetuksi tilannetta. 

Tagipilvien päivittelyä

Löysin toisen tagipilvi-sovelluksen. Se (valitettavasti) vaatii ohjelman suorittamista omalla koneella, joten tagipilven joutuu päivittämään määräajoin "manuaalisesti". Tämä sovellus kuitenkin tekee toivotusti tagipilven vain ja ainoastaan Wordpress-asiasanoista. Sovellus ei (toistaiseksi) tue UTF-8:aa, joten skandimerkistö heittää häränpyllyä.

Mitä taasen tulee mahdollisuuteen joskus saada "Wordpress multi-user plugin" Blogsome.com palvelimelle, niin epäilenpä sen vievän todella pitkään. Minulle nimittäin selvisi vihdoin, että Worpress liitännäiset eivät käy sellaisinaan, vaan ne pitää muuntaa Wordpress monikäyttäjä palvelimille soveltuviksi. Muutama immeinen näyttäisi kehittelevän jotain tämän suuntaista, mutta heitä taitaa kiinnostaa enempi niin sanotun "globaalin" tagipilviliitännäisen kehittäminen. Tämä muodostaa tagipilven koko palvelimen kaikkien blogien avainsanoista, ei yksittäisen blogin avainsanoista.

Kalenteri päivitetty

Kalenterin otsikko on korvattu arkisto-pudotusvalikolla. Samalla siistin tyylitiedostoa ja korjailin muita virheitä. Nyt blogin pitäisi näkyä kaikissa tilanteissa siististi myös Internet Explorerissa. Aiemmin ongelmia aiheutti esimerkiksi pitkät URL-osoitteet, joiden takia IE:ssä valikko "tippui" sivun pohjalle. (more…)

Tagipilviä

 emoticon Pitkät piuhat minulla. Vihdoinkin ymmärsin, että folksonomialla voidaan tarkoittaa tagipilveä joka on muodostettu suoraan dokumenttien sisällön perusteella!  Eli dokumenttien kuvaajiksi ei välttämättä tarvitse valita ihmisten määrittelemiä asiasanoja, vaan sanojen esiintymät tekstissä riittää. Tämän oivalluksen saatuani kävin testaamaan minkälaisen tagipilven saa muodostetuksi ZoomClouds palvelun avulla, kun lähteenä käytetään RSS-syötettä. Ja esimerkki löytyy jälleen serola.blosome.com sivuilta. (more…)

Pientä pakkaamista

Samalla kun korjasin ‘Recent comments’ osion tyylejä, muutin myös marginaalia entistä tiiviimmäksi ottamalla tyhjiä pois jakoviivojen ja otsikoiden ylä-/alapuolelta. Koitin myös hieman erilaista ratkaisua kalenteri, arkisto & etsintä osioon. Jotenkin minua ainakin vaivaa, jos tilaa haaskataan moniin väliotsikoihin. (more…)

Tuoreet kommentit lista

Pengoin jälleen Blogsome foorumia uusien palikoiden toivossa ja huomasin, että Blogsome:ssa on mahdollista kytkeä päälle niin sanottu ‘Recent Comments’ -plugin. Eli sivuilla on mahdollista näyttää lista n-määrästä tuoreimpia kommentteja halutun pituisena. (more…)

Vääntöä ulkoasun säädöstä ;)

Jep, Inger on oikeassa. Anteeksi intoiluni emoticon Nyt pidän vähän aikaa näppini irti ulkoasusta ja raportoin mitä olen tehnyt ja ajanut tekemisilläni takaa. (more…)

«« Older Items •