Tänään tiedekuntaneuvostolta tuli painatuslupa. Päiväni jatko-opiskelijana ovat siis luetut. Nyt on viimeinen hetki pohtia, mitä olisin voinut tehdä toisin. Olisin esimerkiksi voinut alkuun lukea aiheesta kirjan, kuten tämän: "E. M. Phillips and D. S. Pugh (1994). How To Get A PhD, Second Edition. Open University Press, Buckingham. ISBN 0-335-19214-9". En ole nähnyt teosta, enkä tiedä, onko se hyvä. Mainitsen sen kaikille tiedoksi kumminkin: ehkä joku toisessa vaiheessa oleva haluaa sitä vilkaista.

Kirja mainittiin PhD-huumoria sisältävällä sivulla Manchesterin yliopiston sivulla. Väkinäisen huumorin seassa sivulla on jatko-opiskelusta asiaakin. Minua puhutteli esimerkiksi tämä:

"Väitöskirja on vahvasti yksilösuoritus. Sen tekemiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa (joskin on olemassa useita vääriä tapoja). Tämä on ensimmäinen yllätys niille, jotka aloittavat jatko-opintoja. Alemmilla asteilla oikea tapa tehdä suoritus on määritelty (istumalla luennoilla, tekemällä harjoituksia, uusimalla tentin, käyttämällä hiven tervettä järkeä), mutta tällaiset ennaltamäärätyt keinot eivät sovi, kun tehdään tutkijan opinnäytettä. Opinnäyte osoittaa, että ”henkilö tietää, miten tehdä tutkimusta omalla alueellaan” ja ”tutkimus” on vaikeasti määriteltävä asia, joka vaatii näkemystä, lateraalista ajattelua ja paljon raakaa työtä. Alemman asteen tutkintokin vaatii työtä, mutta siinä ei tarvita yhtä paljon inspiraatiota. Useimmat (jos kukaan) meistä eivät voi istua alas ja sanoa, ”selvä, tänään minulla on inspiraatiota”. Väitöskirjan tekemisen arvaamattomuus tarkoittaa, että itse asetetut aikarajat pettävät usein."

Minusta tuossa on paljon perää. Toisinaan työ on hienoa, toisinaan viheliäistä. Joskus sujuu, joskus ei.