Haastatteluita
Haastattelut ovat kestäneet pian kaksi viikkoa. Erehdyimme ostamaan Logitechin pöytämikrofonit, mutta ne osoittautuivat niin suuntaaviksi, että niihin on pakko puhua epämiellyttävän läheltä. Onneksi kannettavan tietokoneeni mikrofoni on osoittautunut riittävän laadukkaaksi tarkoituksiimme. Tätä samaa ei voi sanoa haastattelukysymyksistäni, joilla en ole saanut niin yhdenmukaisia vastauksia, jotta haastattelua voisi pitää niin strukturoituna kuin alunperin suunnittelin. Saatu data on ollut kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja se on tukenut aiempia käsityksiä informaatiokäyttäymisestä oppimistehtävien yhteydessä. On ollut kuitenkin hyvin vaikea saada (historianopettaja)opiskelijoista irti yksityiskohtaista, konkreettista aineistoa koskien sitä, kuinka he käyttävät tietoa opetussuunnitelmia tai ainedidaktisia esseitä tehdessään. Tiedon käyttö on selvästi intuitiivinen prosessi, jota ei ole reflektoitu syyslukukaudesta alkaneen kurssin aikana. Tämä pilottitutkimus antanee kuitenkin hyvät mahdollisuudet parempien kysymyksien muotoilua varten.

Kiehtovaa. Minun haastateltavani ovat samoin olleet kaikkein epäselvimpiä siinä vaiheessa kun on tultu tiedon käytön puolelle. Ihmiset jotka kuvaavat hyvinkin tiiviisti ja tarkasti tarvekokemuksia ja hankintaa ovat käytön kohdalla täynnä tilannesidonnaisuuksia ja sivulauseita - ikävä kyllä tosin monesti niin että noista ei saa jatkokysymyksiä heille, vaan vain hajanaisia vastauksia. Uskon kuitenkin että tulevat syvähaastattelut ohittavat tämän ongelman.
Comment by Jiituomas — 18.04.2007 @ 18:15