Aloitetaan
No niin, aloitan jatkokertomuksen ”väitöstä kohti”. Tarkoitus on käydä lävitse väittelemiseen liittyviä loppuvaiheen asioita, kirjata talteen, mitä kaikkea tuleekaan ottaa huomioon kun väitöskirjan tekeminen on loppusuoralla.
Blogini lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa artikkeliväitöskirjan artikkelit ovat valmiit. Yhtä lukuun ottamatta artikkelit on jo julkaistu, viimeinen roikkuu edelleen lehden arviointiprosessissa. Lehden (Information Retrieval) julkaisujärjestelmän mukaan artikkelin tila on ”reviews completed”, mutta sitä se on ollut päivämääriä vaihdellen jo kuukauden. Kun eilen laitoin asiasta perään sähköpostikyselyn, vastattiin, että lisää tietoa tulee sitten, kun tulee lisää tietoa. Kunhan päätoimittaja saa aikaiseksi jonkin päätöksen arviointien perusteella, tämä tieto kyllä kerrotaan eteenpäin. Hienoa.
Viimeisen artikkelin julkaisupäätöstä odotellessa on ollut hyvä vaihe kirjoittaa väitöskirjan johdantoa. Alkuun sen tekeminen tuntui työläältä, mutta tekemällä teksti eteni, ja 16. helmikuuta esittelin Firessä versiota, jonka olin nimennyt 0.8:ksi. Sain työhön hyviä kommentteja, ja niiden pohjalta tehdyssä korjailemisessa ja muussa johdannon läpi käymisessä on aika kulunut. Nyt kuvittelen korjailemisen lopun häämöttävän, ja johdannon alkavan olla valmis kielentarkistukseen laitettavaksi pikapuoliin.
Kun johdannon saa kielentarkistuksesta ja tehdyksi sen tuomat muutokset, on aika koota nippu ja laittaa eteenpäin tiedekuntaan esitarkastuksen aloittamista varten. Tiedekunnan sivuilla (ja opinto-oppaassa) olevien ohjeiden mukaisesti artikkeliväitöskirjan kaikkien osien tulee kuitenkin olla ”julkaistavaksi hyväksyttyjä” siinä vaiheessa, kun väitöskirja jätetään esitarkastukseen. Jos ja kun IR:stä tulee alustavasti joko artikkelin korjauskierros tai vielä huonompi tulos, on mietittävä keinoja saada artikkeli reippaasti tilaan ”hyväksytty julkaistavaksi”. Mutta tähän palaa myöhemmin, kunhan nyt ensin tulee lisää tietoa…
