Vääntöä ulkoasun säädöstä ;)
Jep, Inger on oikeassa. Anteeksi intoiluni
Nyt pidän vähän aikaa näppini irti ulkoasusta ja raportoin mitä olen tehnyt ja ajanut tekemisilläni takaa.
MUUTOKSIA (Samin tekemiä):
‘LOGIN’ - laitettu tilansäästösyistä kuvapalkin alle. Sen eteen voi lisätä muitakin hallintalinkkejä, jos tarvetta ilmenee.
‘ARCHIVES’ - ainoastaan pudotusverhovalikkona, sillä otaksuin jatkossa sen riittävän. Kalenterinäkymä jossa pääsee valitsemaan vain tietyn päivän postit vie mielestäni liikaa tilaa. Huutakaa minut kumoon, jos kaipaatte kalenteria. kalenterina ja pudotusvalikkona. Pudotusvalikko ehkä turha? Kalenterin alle nimittäin ilmestyy hetikohta linkit edellisiin (ja seuraaviin) kuukausiin, kunhan aika tästä vierähtää.
Marginaalin listojen rivivälit tiivistetty myöskin tilansäästösyistä.
Kirjoittajan nimi lisätty postin alkuun, jotta lukija heti tietäisi kuka kirjoittaa. Nimi on samalla linkki henkilön kotisivulle (jos käyttäjä on sellaisen ilmoittanut). Postin lopussa linkki josta saa listattua kaikki saman kirjoittajan postit.
Ajan esitysmuoto laitettu Suomessa käytetyn mukaiseksi. Voisi ehkä olla muotoa mm|dd|yyyy tai ‘Feb 22, 2007?
Päivitys klo 19:28: Sivujen alalaitaan lisätty ‘Older items’ ja ‘Newer item’ -linkit, joita ilman ei olisi päässyt kymmentä viestiä vanhempiin käsiksi. Ja kalenteriin tosiaan korostettu kuluva päivä.

Yksi ääni kalenterille. Mielestäni se ajaa myös ihan kalenterinkin tehtävää, eikä näin ollen vain ole tilaavievä linkki viestien hakemiseen päivän perusteella.
Comment by iekman — 22.02.2007 @ 14:58
Ok., palautan kalenterin piakkoin. Vielä kun kalenteriin saisi oman värikoodin kuluvalle päivälle :(
Entäs pudotusvalikko arkiston selaamiseksi. Tarvitaanko sitä, jos on kalenterinäkymä? Kalenterin alle ilmestyy nimittäin linkki edelliseen kuukauteen heti kun selattavaa alkaa olla tarpeeksi.
Comment by Sami Serola — 22.02.2007 @ 15:06
Jaha, ja kalenterissa todellakin saa kuluvan päivän korostetuksi: http://blogsome-forum.blogsome.com/viewtopic.php?t=3268
Indeksisivulla on jo ko. luokka olemassa asianomaisessa solussa. Lisäsin tyylitiedoston loppuun korostuksen kuluvalle päivälle.
Comment by Sami Serola — 22.02.2007 @ 17:52